Tämä kolmevuotinen naiseuden matka on opettanut joka päivä jotain uutta, eikä edelleenkään lakkaa hämmästyttämästä. Oikeastaan koko elämä on naiseuden matka, mutta olen viimeiset kolme vuotta käyttänyt aiemmin pieleen menneiden asioiden korjaamiseen ja naiseuden etsimiseen.
Kolme vuotta sitten lähdin keräämään naiseuttani pitkin maailmaa, pala palalta. Tuolloin en sitä tosin tajunnut. Bali, Malaga, Kapkaupunki, ja viimeisimpänä Monaco. Mun naiseus tuntuu olevan aika kansainvälistä sorttia ja tykkää kovasti tanssia. Viimeisen palan omasta Jumalattarestani löysin Monacosta. Siellä se nautiskeli champanjaa viiden tähden hotellissa. Go figure. Jotenkin ei yllätä yhtään, kun katsoo matkaa täältä taaksepäin. Se Monacon nainen tietää oman arvonsa. Tämä nainen minussa tietää oman arvonsa. Ei myöskään yhtään yllätä, että viimeisin pala, jonka löydän liittyy vahvasti itsensä arvostamiseen ja oman arvon tuntemiseen. Sen kanssa olen tehnyt ehkä eniten töitä.
Tästä on nyt kuukauden verran aikaa, kun löysin viimeisen palasen ja tunsin itseni kokonaiseksi. Mahtava tunne, voin kertoa. Mutta.. Eipä matka päättynytkään siihen. Ensimmäisen viikon jälkeen suomen energia iski kovaa, eikä täällä kukaan kohdellutkaan sillä tavoin, kuin arvolleni oli mielestäni sopivaa. Ihmiset eivät olleet maagisesti muuttuneet matkani aikana. Ei, täällä ei edelleenkään kukaan pitänyt ovea auki, ja vielä vähemmän kutsuttiin nimellä 'madame'. Tuntui, että olin epäonnistunut.
Taiteilin kuin trapetsitaiteilija, jotta saisin pidettyä jumalatar-energian hyppysissäni. Pelkäsin sen valahtavan sormien läpi hetkenä minä hyvänsä. Oivalsin, että tätäkin asiaa pitää opetella, ihan samalla tavoin, kuin mitä tahansa uutta asiaa. Ei mikään asia muutu rutiiniksi yhdessä yössä.
Olen nyt muutaman viikon harjoitellut ja tämä alkaa sujumaan. Sittemmin tajusin myös sen, että naiseushan on jatkuvassa muutoksessa. Jonain päivänä menen naimisiin ja otan itselleni uuden sukunimen, miehen sukunimen. Naiseuden kriisille oivallinen paikka. Toivottavasti saan myös kokea äitiyden. Taas uusi naiseuden kriisin mahdollisuus. Naisena oleminen tuntuu siis olevan jatkuvaa itsensä uudelleen löytämistä, mutta uskon, että kun sen on kerran tehnyt kunnolla ja perusteellisesti, tietää seuraavalla kerralla mistä etsiä. Vaikka sieltä Monacosta.
Tänään opin myös sen, että meillä kaikilla on haavoja. Mikäli rakennat muurin suojaksi, annat itsellesi tavallaan puudutuksen, jotta haavoihin ei satu, mutta siellä ne ovat silti. Vanhat haavat hyvin hoidettuna muuttuvat kauniiksi arviksi. Ole ylpeä jokaisesta säröstä ja arvesta, ne kertovat tarinaa sinusta ja elämästäsi. Ne tekevät sinusta mielenkiintoisen. Mutta älä peitä avohaavaa. Suojaa se ennemmin rakkaudella, hyväksyen ja jonain päivänä saat nähdä miten haava on kasvanut umpeen ja jäljellä on tuskin huomattava, kaunis arpi. Ja muista, että olet täydellinen juuri tuollaisena, sopivan epätäydellisenä!
Rakkautta,
Pinja
perjantai 29. syyskuuta 2017
maanantai 4. syyskuuta 2017
Uusia ja vanhoja ovia
Olen tässä lähiaikoina avannut liudan uusia ovia. Eräs viisas ihminen muistutti tänään myös sulkemaan toimimattomat ovet ja aloin ihan miettiä, että olenko oikeasti sulkenut vanhat? Mistä tietää, että ovi on oikeasti kiinni.
Joskus käy niin, että kuvittelet sulkeneesi oven ja sitten sieltä oven raosta joku tyyppi kurkkii ja muistuttaa itsestään. Mietin, että millä oven saisi takalukkoon, vai riittääkö että siinä tilanteessa sanoo ystävällisesti, että sori vaan, mutta tää ovi on ollu kiinni jo jonkin aikaa. Ainahan noita ovelta kurkkijoita löytyy, varmaan ainakin jokaisen sinkun elämästä. Tai jonkun vanhan työpaikan ovi vähän jäänyt raolleen.
Väistämättä tuntuu käyvän niin, että ovia avaa enemmän kuin sulkee.. Tai uusi ovi on jo auki, mutta vanhaa ei voi syystä tai toisesta sulkea samalla sekunnilla, ettei joku jää väliin. Mutta muistaako sen oven käydä sulkemassa sitten jälkikäteen?
Itse huomasin asiaa pohtiessa, että on yksi tietty ovi, jota aika ajoin tekisi mieli mennä availemaan, vähän kokeilemaan, ettei vain ole takalukossa. Toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt tahdonvoimalla pitämään näpit irti ovenkahvasta ja hyvä niin. :D Vanhaksi jäävän työpaikan ovi on myös vielä vähän auki, ja mietinkin mahtaako uusi aueta edes kokonaan, ennen kuin vanha on kokonaan kiinni.
Mitäpä, jos listaisi kaikki ovet, jotka mahdollisesti ovat edelleen sulkematta, raollaan ja kävisi ajatuksen kanssa sulkemassa ne. Ilmoittaisi vaikka toisella puolella oleville, että tämä on nyt tiks kiinni. Vanhassa ei voi roikkua, mikäli mielii jotain uutta. Sen olen tiennyt jo pitkään. Kiireessä ja uuden onnen keskellä sitä vain saattaa unohtua ovia auki.
Onko sulla jäänyt ovia sulkematta?
Rakkautta,
Pinja
Joskus käy niin, että kuvittelet sulkeneesi oven ja sitten sieltä oven raosta joku tyyppi kurkkii ja muistuttaa itsestään. Mietin, että millä oven saisi takalukkoon, vai riittääkö että siinä tilanteessa sanoo ystävällisesti, että sori vaan, mutta tää ovi on ollu kiinni jo jonkin aikaa. Ainahan noita ovelta kurkkijoita löytyy, varmaan ainakin jokaisen sinkun elämästä. Tai jonkun vanhan työpaikan ovi vähän jäänyt raolleen.
Väistämättä tuntuu käyvän niin, että ovia avaa enemmän kuin sulkee.. Tai uusi ovi on jo auki, mutta vanhaa ei voi syystä tai toisesta sulkea samalla sekunnilla, ettei joku jää väliin. Mutta muistaako sen oven käydä sulkemassa sitten jälkikäteen?
Itse huomasin asiaa pohtiessa, että on yksi tietty ovi, jota aika ajoin tekisi mieli mennä availemaan, vähän kokeilemaan, ettei vain ole takalukossa. Toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt tahdonvoimalla pitämään näpit irti ovenkahvasta ja hyvä niin. :D Vanhaksi jäävän työpaikan ovi on myös vielä vähän auki, ja mietinkin mahtaako uusi aueta edes kokonaan, ennen kuin vanha on kokonaan kiinni.
Mitäpä, jos listaisi kaikki ovet, jotka mahdollisesti ovat edelleen sulkematta, raollaan ja kävisi ajatuksen kanssa sulkemassa ne. Ilmoittaisi vaikka toisella puolella oleville, että tämä on nyt tiks kiinni. Vanhassa ei voi roikkua, mikäli mielii jotain uutta. Sen olen tiennyt jo pitkään. Kiireessä ja uuden onnen keskellä sitä vain saattaa unohtua ovia auki.
Onko sulla jäänyt ovia sulkematta?
Rakkautta,
Pinja
sunnuntai 20. elokuuta 2017
Herkkä ja vahva
Aloin pohtia enemmän herkkyyden ja vahvuuden yhteen nivoutumista, kun mainitsin ystävälleni termin "herkkä vahvuus" (tai jotain vastaavaa, en muista aivan tarkalleen). Termihän oli siinä hetkessä täysin omasta päästäni temmattu ja varmasti on muitakin nimityksiä kyseiselle vahvuudelle. Tuo ystävä kysyi mistä voi lukea lisää ja koulutanko aiheesta? Kerroin, että koulutan kyllä myöhemmin, mutta tällä hetkellä tuntuu, että tieto on päässäni levällään, eikä siitä ole jaettavaksi muille. Sanoin kuitenkin, että voin asiasta keskustella, silloin ei ole väliä millaisina paloina tieto on. Päätin sitten kuitenkin selventää omia ajatuksia kirjoittamalla, sehän liippaa kuitenkin aika läheltä puhumista. Aloin miettiä mikä on resepti herkkään vahvuuteen? Itselleni tuo vahvuus on tullut pala palalta ja on nopeasti katsottuna vaikea nähdä mistä kaikki alkoi.
Voiko nainen siis olla yhtä aikaa herkkä ja vahva? Ehdottomasti voi, ja mielestäni pitäisikin. Naisella on kyky kasvattaa oma vahvuutensa herkkyydestä käsin, jolloin se eroaa pitkälti miehen* vahvuudesta. Ensimmäinen virhe on yrittää olla vahva, samalla tavalla kuin miehet -maskuliinienergialla jyrätä ja väsyttää lopulta itsensä. Trust me, been there.
Naisen voima nousee feminiinisyydestä, sisältä, syvältä. Se muodostuu tilanteessa, jossa tuntee itsensä, vetää rajat millaista kohtelua hyväksyy ja uskaltaa olla herkkä oma itsensä, sydän auki. Sisäinen voima, jumalatarenergia - nimiä on monia. Own your own power kuvastaa tätä erittäin hyvin. Feminiiniseen vahvuuteen ei ole mitään taikapilleriä, toiset handlaavat homman paremmin kuin toiset ja jotkut käyvät aika pitkän tien, jotta löytävät perille. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Tekniikoita, miten avata feminiinistä vahvuutta, on toki monia. Näistä tekniikoista ehkä lisää myöhemmin koulutuksen muodossa, mutta alkuun pääsee sillä että tutustuu itseensä. Arvostelematta, tutkien kysy itseltäsi kuka minä olen? Riisu mielessäsi eri kerrokset pois, unohda hetkeksi tittelit, sulje pois vanhempien/puolison/yhteiskunnan vaatimukset. Oletko tehnyt päätökset elämässäsi perustuen siihen mitä itse haluat, vai siihen mitä joku muu on sanonut tai toivonut? Oletko suorittanut ulkoa tulleen paineen takia? Mitkä päätöksistäsi ovat olleet omiasi? Mitä sinä haluaisit tehdä ja olla juuri nyt?
Oli myös pakko hieman analysoida termiä "ystävä". Miten määritän ketä kutsun ystäväksi? Jutussa esiintyvän ystäväni kanssa kaikki lähti opiskelutoveruudesta. Päätin kuitenkin kutsua tuota upeaa naista ystäväksi, sillä oman määritelmäni mukaan ystävälle voi kertoa rehellisesti vähän syvällisempiäkin asioita omasta matkastaan. Ja tuo nainen tietää minusta jo lyhyen ystävyytemme perusteella sellaisia asioita, joita suurin osa ei ole vaivautunut edes kysymään.
Ihanan herkkää ja voimakasta sunnuntaita,
Pinja
* Miehellä tarkoitan henkilöä, jolla maskuliinienergia on vallitseva ja naisella henkilöä, jonka feminiinienergia on vallitseva. Meissä kaikissa on molempia, jokaisessa vähän eri suhteessa. Mutta tämän te ehkä jo tiesittekin, mikäli olette aiempia tekstejä lukeneet. ;)
Voiko nainen siis olla yhtä aikaa herkkä ja vahva? Ehdottomasti voi, ja mielestäni pitäisikin. Naisella on kyky kasvattaa oma vahvuutensa herkkyydestä käsin, jolloin se eroaa pitkälti miehen* vahvuudesta. Ensimmäinen virhe on yrittää olla vahva, samalla tavalla kuin miehet -maskuliinienergialla jyrätä ja väsyttää lopulta itsensä. Trust me, been there.
Naisen voima nousee feminiinisyydestä, sisältä, syvältä. Se muodostuu tilanteessa, jossa tuntee itsensä, vetää rajat millaista kohtelua hyväksyy ja uskaltaa olla herkkä oma itsensä, sydän auki. Sisäinen voima, jumalatarenergia - nimiä on monia. Own your own power kuvastaa tätä erittäin hyvin. Feminiiniseen vahvuuteen ei ole mitään taikapilleriä, toiset handlaavat homman paremmin kuin toiset ja jotkut käyvät aika pitkän tien, jotta löytävät perille. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Tekniikoita, miten avata feminiinistä vahvuutta, on toki monia. Näistä tekniikoista ehkä lisää myöhemmin koulutuksen muodossa, mutta alkuun pääsee sillä että tutustuu itseensä. Arvostelematta, tutkien kysy itseltäsi kuka minä olen? Riisu mielessäsi eri kerrokset pois, unohda hetkeksi tittelit, sulje pois vanhempien/puolison/yhteiskunnan vaatimukset. Oletko tehnyt päätökset elämässäsi perustuen siihen mitä itse haluat, vai siihen mitä joku muu on sanonut tai toivonut? Oletko suorittanut ulkoa tulleen paineen takia? Mitkä päätöksistäsi ovat olleet omiasi? Mitä sinä haluaisit tehdä ja olla juuri nyt?
Oli myös pakko hieman analysoida termiä "ystävä". Miten määritän ketä kutsun ystäväksi? Jutussa esiintyvän ystäväni kanssa kaikki lähti opiskelutoveruudesta. Päätin kuitenkin kutsua tuota upeaa naista ystäväksi, sillä oman määritelmäni mukaan ystävälle voi kertoa rehellisesti vähän syvällisempiäkin asioita omasta matkastaan. Ja tuo nainen tietää minusta jo lyhyen ystävyytemme perusteella sellaisia asioita, joita suurin osa ei ole vaivautunut edes kysymään.
Ihanan herkkää ja voimakasta sunnuntaita,
Pinja
* Miehellä tarkoitan henkilöä, jolla maskuliinienergia on vallitseva ja naisella henkilöä, jonka feminiinienergia on vallitseva. Meissä kaikissa on molempia, jokaisessa vähän eri suhteessa. Mutta tämän te ehkä jo tiesittekin, mikäli olette aiempia tekstejä lukeneet. ;)
maanantai 7. elokuuta 2017
Muutama sana erityisherkkyydestä
Erityisherkkyys alkaa olla nykyään jo tunnetumpi käsite, mutta edelleenkään kaikki eivät tiedä mitä erityisherkkyys tarkoittaa.
En pidä siitä, kun erityisherkät leimataan vaikeiksi. Jopa jotkut erityisherkät itse tuovat asian esiin vain negatiivisessa valossa. Erityisherkkyys ei ole sairaus, vaan aistiärsykeherkkyys, joka parhaimmillaan on elämää rikastuttava piirre. Itselleni oli aikanaan todella iso helpotus, kun sain kaikelle sille nimen, mitä koin. Pohdin miksi niin monet kokevat erityisherkkyyden taakkana ja tajusin, että itse olen muokannut oman arkeni erityisherkkyyttä silmällä pitäen itselleni sopivaksi, pehmeäksi.
Olen valinnut asuinpaikan joka on lähellä metsää, kodin jossa ei ole suoraa valoa vaan sen sijaan jouluvaloja tai yksittäisiä pöytävalaisimia, työn joka mahdollistaa myöhäiset aamut, ainakin ajoittain, itselleni sopivia harrastuksia joista saan voimaa; hyvä esimerkki on päivittäinen jooga. Lisäksi olen kerännyt rakastavan ja pehmeän ystäväpiirin ympärilleni, jossa ihmiset osoittavat välittämistä halaamalla. Halaan lähes päivittäin ja se on mielestäni todella iso voimavara elämässä.
Erityisherkän tulee ymmärtää, ettei hän voi yrittää elää normaalin rytmin mukaan, vaan hänen pitää luoda oma rytminsä. Pehmeämpi, sallivampi, rauhallisempi rytmi.
Huomasin tämän kantapään kautta lauantaina, kun heräsin normaalia aiemmin töihin, lähdin kiireellä. Ja tultuani keikalta, sain lähteä melkein heti toiselle keikalle, taas kiireellä. Söin lennossa. Kello ei ollut edes kahta iltapäivällä, kun olin jo aivan poikki. Tällaisia päiviä varten minulla on kunnon vitamiinit. Erityisherkkä tarvitsee runsaan määrän mineraaleja palautuakseen edes normaalin päivän ärsykkeistä. Mikäli palautumista ei tapahdu yön aikana, rasitus kasaantuu. Itse en voi nipistää yöunista ja palautumisesta yhtä yötä enempää, enkä mielelläni oikein sitäkään. Joskus on kuitenkin pakko.
Elämässä on kyse kuitenkin pääasiassa omista valinnoista. Ei tarvitse kirota geneettisesti periytyvää herkkyyttää ja muuttaa keskelle metsää, yksin, sillä piirteitä eristyksestä voi tuoda ihan normaaliin kaupunkiarkeen. Tärkeintä on tehdä omasta kodista pehmeä pesä, johon käpertyä aistiärsykkeiltä karkuun.
Erityisherkkyys vaatii itsensä tuntemista. Se vaatii tutustumista itseensä ja tarpeisiinsa, sallivasti, omat haasteet tiedostaen. Erityisherkkä, joka tuntee itsensä ja näkee maailman positiivisten lasien läpi, pystyy elämään samanlaista elämää kuin muutkin, ainakin melkein, ja sehän riittää. ;) Tosin erityisherkkä haistaa, maistaa ja aistii tavoilla, joista tavikset voivat vain haaveilla, ja siinä piilee mielestäni koko jutun ydin; elämän rikkaus.
Rakkautta,
Pinja
torstai 13. heinäkuuta 2017
Nainen on naiselle..
Mikä siinä on, että nainen on aina se, joka on ensimmäisenä arvostelemassa? Oli sitten kyse liian lyhyestä hameesta, rintavaon esittelystä tai niinkuin tällä kertaa siitä, että olen tanssinut liikaa saman miehen kanssa illan aikana.
En ole itsekään mikään pyhä Jeesus tässä asiassa! Olen arvostellut toista naista elämäni aikana. Monesti. Nykyään tosin näpäytän itseäni sormille sen harvan kerran, kun sitä tapahtuu. Harvoin, jos koskaan tullaan ajatelleeksi millaisia asioita toinen käy läpi juuri sillä hetkellä.
Otetaan esimerkiksi tämän illan tanssit. Pahoitin jonkun mielen hakemalla Herra Xää tanssimaan, useasti. Tämä vei tanssiaikaa pois joltain muulta. Tiedän sen. Ymmärrän kyllä, että muutkin haluavat tanssia komean miehen kanssa, joka osaa viedä. Silkkaa luksusta, sanoisin.
Mutta miettikö kukaan miksi minä hain kerta toisensa jälkeen tuota samaa miestä tanssimaan? Eipä tainnut. Ei ainakaan minulta kysynyt. Olisin nimittäin kertonut. Olisin kertonut, että olen vasta aloittanut, enkä uskalla hakea ketään muita, kuin tuttuja tanssimaan. Ei ole läheskään niin noloa jos mokaa tutun käsivarsilla. Olisin kertonut, että haluan oppia lisää, jotta voisin tanssia myös muiden kanssa ja jotta uskaltaisin hakea muitakin. Tämä vaatii kuitenkin sen, että pääsee tanssimaan. Olisin kertonut, että kukaan ei tunne minua, eikä sen takia hae minua tanssimaan. Osa hakee kerran, mutta ei välttämättä hae enää toiste. Ymmärrän senkin. Hakisinko itse? Olisin kertonut, että tänä iltana ei ollut paikalla juuri ketään tuttuja, mutta ensi kerralla tanssin muidenkin kanssa. Olisin myös kertonut, että minulla on missio oppia tanssimaan sen verran hyvin, ettei tarvitse joka kerta miettiä uskallanko hakea vai en. Olisin myös kertonut, että aion jatkossakin hakea miehiä tanssimaan, ärsyttää se muita tai ei. Sisälläni asuu nimittäin nainen, joka tietää mitä haluaa, ja se nainen haluaa tanssia!
Niin, jos vain olisivat kysyneet.. Olisin vastannut, että yritän tällä hetkellä lähinnä pysyä pinnalla, joten olisi tosi kiva, jos kukaan ei yrittäisi kivittää samalla kun yritän oppia uimisen taidon. Matka huipulle on kivinen, mutta menestyvän naisen tunnistaa siitä, että hän pitää toisen naisen puolta. Nainen on naiselle joko paras tuki, tai pahin vihollinen.
No hard feelings. Peace,
Pinja
En ole itsekään mikään pyhä Jeesus tässä asiassa! Olen arvostellut toista naista elämäni aikana. Monesti. Nykyään tosin näpäytän itseäni sormille sen harvan kerran, kun sitä tapahtuu. Harvoin, jos koskaan tullaan ajatelleeksi millaisia asioita toinen käy läpi juuri sillä hetkellä.
Otetaan esimerkiksi tämän illan tanssit. Pahoitin jonkun mielen hakemalla Herra Xää tanssimaan, useasti. Tämä vei tanssiaikaa pois joltain muulta. Tiedän sen. Ymmärrän kyllä, että muutkin haluavat tanssia komean miehen kanssa, joka osaa viedä. Silkkaa luksusta, sanoisin.
Mutta miettikö kukaan miksi minä hain kerta toisensa jälkeen tuota samaa miestä tanssimaan? Eipä tainnut. Ei ainakaan minulta kysynyt. Olisin nimittäin kertonut. Olisin kertonut, että olen vasta aloittanut, enkä uskalla hakea ketään muita, kuin tuttuja tanssimaan. Ei ole läheskään niin noloa jos mokaa tutun käsivarsilla. Olisin kertonut, että haluan oppia lisää, jotta voisin tanssia myös muiden kanssa ja jotta uskaltaisin hakea muitakin. Tämä vaatii kuitenkin sen, että pääsee tanssimaan. Olisin kertonut, että kukaan ei tunne minua, eikä sen takia hae minua tanssimaan. Osa hakee kerran, mutta ei välttämättä hae enää toiste. Ymmärrän senkin. Hakisinko itse? Olisin kertonut, että tänä iltana ei ollut paikalla juuri ketään tuttuja, mutta ensi kerralla tanssin muidenkin kanssa. Olisin myös kertonut, että minulla on missio oppia tanssimaan sen verran hyvin, ettei tarvitse joka kerta miettiä uskallanko hakea vai en. Olisin myös kertonut, että aion jatkossakin hakea miehiä tanssimaan, ärsyttää se muita tai ei. Sisälläni asuu nimittäin nainen, joka tietää mitä haluaa, ja se nainen haluaa tanssia!
Niin, jos vain olisivat kysyneet.. Olisin vastannut, että yritän tällä hetkellä lähinnä pysyä pinnalla, joten olisi tosi kiva, jos kukaan ei yrittäisi kivittää samalla kun yritän oppia uimisen taidon. Matka huipulle on kivinen, mutta menestyvän naisen tunnistaa siitä, että hän pitää toisen naisen puolta. Nainen on naiselle joko paras tuki, tai pahin vihollinen.
No hard feelings. Peace,
Pinja
tiistai 11. heinäkuuta 2017
Mitä jos?
Näin tänään nuoria, juuri koulunsa hetki sitten päättäneitä, jotka olivat saaneet opiskelupaikan ensiyrittämällä ja yllättäneet siinä samalla hieman itsensäkin.
Koko elämä edessä, mietin. Kaikki ne isot valinnat vielä tekemättä. Väkisinkin pohdin sitä, millaisia valintoja itse tekisin, jos tietäisin sen mitä tänä päivänä tiedän. Monia asioita en vaihtaisi, koska tiedän niiden olleen äärettömän tärkeitä tällä oppien polulla. Enkä ole katkerakaan. Joitain asioita kuitenkin tekisin toisin. Eläisin enemmän. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että on myöhäistä.
Mutta silloin kun itse olin heidän kengissään, olin vähän arka. En uskaltanut. Olen aina tehnyt asiat omalla tavallani ja ollut vähän vastarannan kiiski, mutta isojen, elämää mullistavien asioiden kohdalla olen ollut hieman nössykkä. Eikä se haittaa. Jokainenhan on sellainen kuin on ja oma polku on rämmittävä.
Väkisinkin silti uppoudun ajatuksiin, mitä jos? Entäpä, jos saisin nyt uuden mahdollisuuden, kaikella tällä elämänkokemuksella ja palaisin aikaan ennen pitkiä parisuhteita, koiraa.. Mitkä askeleet ottaisin?
Mitä sinä muuttaisit?
Rakkautta,
Pinja
Koko elämä edessä, mietin. Kaikki ne isot valinnat vielä tekemättä. Väkisinkin pohdin sitä, millaisia valintoja itse tekisin, jos tietäisin sen mitä tänä päivänä tiedän. Monia asioita en vaihtaisi, koska tiedän niiden olleen äärettömän tärkeitä tällä oppien polulla. Enkä ole katkerakaan. Joitain asioita kuitenkin tekisin toisin. Eläisin enemmän. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että on myöhäistä.
Mutta silloin kun itse olin heidän kengissään, olin vähän arka. En uskaltanut. Olen aina tehnyt asiat omalla tavallani ja ollut vähän vastarannan kiiski, mutta isojen, elämää mullistavien asioiden kohdalla olen ollut hieman nössykkä. Eikä se haittaa. Jokainenhan on sellainen kuin on ja oma polku on rämmittävä.
Väkisinkin silti uppoudun ajatuksiin, mitä jos? Entäpä, jos saisin nyt uuden mahdollisuuden, kaikella tällä elämänkokemuksella ja palaisin aikaan ennen pitkiä parisuhteita, koiraa.. Mitkä askeleet ottaisin?
Mitä sinä muuttaisit?
Rakkautta,
Pinja
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Miksi muutos pelottaa?
Pohdiskelin tässä ihmisten pelkoa muutosta kohtaan. Me kaikki pelkäämme jossain vaiheessa elämää, näin uskaltaisin väittää. Tällä kertaa pelko ei ollut omaani, mutta kosketti minua voimakkaasti välillisesti, joten pääsin näkemään pelkoa hieman toisesta näkökulmasta.
Muutos pelottaa, koska ihmiset keskittyvät panikoimaan niitä asioita, joista joutuvat, oletettavasti, luopumaan. Sanon oletettavasti, koska eihän kukaan tiedä varmasti, mistä oikeasti joutuu luopumaan. Muutosta ei tietenkään tapahdu, jollei jostain luovu. Usein kuitenkin käy niin, että luopuminen koskettaa hyvin pientä osaa asioista ja niiden tilalle saa jotain paljon parempaa. Myöhemmin ei edes välttämättä muista mistä luopui.
Otan tarkasteluun nyt parisuhteen. Kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ja välillä on vahvaa kemiaa, saattaa toinen pelätä suhteen vakavoitumista. Usein päällimmäinen pelko liittyy oman vapauden menetykseen. On vaivalla saavuttanut tietyn tilan omassa itsessään, on vapaa tulemaan ja menemään niinkuin haluaa, ja sitten omasta ajasta pitäisi antaa toiselle. Tässä kohtaa pelon pyörteeseen tupsahtavat entiset suhteet ja epäonnistumiset. Miettii, miten ne edellisetkin puolisot veivät kaiken vapauden ja yhtäkkiä olikin pallo jalassa. Oletetaan, että tämä uusi on samanlainen, kuin kaikki edelliset, ja siinä kohtaa mennään metsään. Eihän sitä voi oikeasti tietää! Ja niin on sabotoitu hyvä juttu pelolla ennen, kuin tarina ehtii kunnolla edes alkaa.
Ihminen on mukavuudenhaluinen, eikä halua luopua saavutetuista eduista. Tästä syystä esimerkiksi huonosta parisuhteesta lähteminen on niin vaikeaa. On mukavaa, kun kotona on joku odottamassa, vaikka homma vähän hiertääkin. On mukavaa, kun toinen luo turvaa, eikä tarvitse pärjätä yksin. On myös ihanaa, kun ei tarvitse heittäytyä tyhjän päälle ja kohdata pelkojaan ja haasteitaan. Voi lillua mukavuuden pilvenhattaralla ilman kivuliasta kasvua.
Kehotan kaikkia hyppäämään täysillä syvään päähän, vaikka vähän pelottaakin. Omasta puolestani voin ainakin sanoa, että henkiin olen jäänyt. Ja lopulta saanut enemmän, kuin mistä olen joutunut luopumaan.
Aurinkoa ja rakkautta pelosta huolimatta,
Pinja
Muutos pelottaa, koska ihmiset keskittyvät panikoimaan niitä asioita, joista joutuvat, oletettavasti, luopumaan. Sanon oletettavasti, koska eihän kukaan tiedä varmasti, mistä oikeasti joutuu luopumaan. Muutosta ei tietenkään tapahdu, jollei jostain luovu. Usein kuitenkin käy niin, että luopuminen koskettaa hyvin pientä osaa asioista ja niiden tilalle saa jotain paljon parempaa. Myöhemmin ei edes välttämättä muista mistä luopui.
Otan tarkasteluun nyt parisuhteen. Kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ja välillä on vahvaa kemiaa, saattaa toinen pelätä suhteen vakavoitumista. Usein päällimmäinen pelko liittyy oman vapauden menetykseen. On vaivalla saavuttanut tietyn tilan omassa itsessään, on vapaa tulemaan ja menemään niinkuin haluaa, ja sitten omasta ajasta pitäisi antaa toiselle. Tässä kohtaa pelon pyörteeseen tupsahtavat entiset suhteet ja epäonnistumiset. Miettii, miten ne edellisetkin puolisot veivät kaiken vapauden ja yhtäkkiä olikin pallo jalassa. Oletetaan, että tämä uusi on samanlainen, kuin kaikki edelliset, ja siinä kohtaa mennään metsään. Eihän sitä voi oikeasti tietää! Ja niin on sabotoitu hyvä juttu pelolla ennen, kuin tarina ehtii kunnolla edes alkaa.
Ihminen on mukavuudenhaluinen, eikä halua luopua saavutetuista eduista. Tästä syystä esimerkiksi huonosta parisuhteesta lähteminen on niin vaikeaa. On mukavaa, kun kotona on joku odottamassa, vaikka homma vähän hiertääkin. On mukavaa, kun toinen luo turvaa, eikä tarvitse pärjätä yksin. On myös ihanaa, kun ei tarvitse heittäytyä tyhjän päälle ja kohdata pelkojaan ja haasteitaan. Voi lillua mukavuuden pilvenhattaralla ilman kivuliasta kasvua.
Kehotan kaikkia hyppäämään täysillä syvään päähän, vaikka vähän pelottaakin. Omasta puolestani voin ainakin sanoa, että henkiin olen jäänyt. Ja lopulta saanut enemmän, kuin mistä olen joutunut luopumaan.
Aurinkoa ja rakkautta pelosta huolimatta,
Pinja
torstai 1. kesäkuuta 2017
Ruoho on vihreää siellä missä sitä kastelee
Oli pakko kirjoittaa muutama lause tämän illan tapahtumista..
Olin ravintolassa ystävieni kanssa nautiskelemassa lasillista viiniä, kun huomasin että viereisen pöydän mies tsiigaili mua. Vaihdettiin muutamia katseita, vaikkei hän ihan mun tyyppiä ollutkaan. Kunnes huomasin, että sormessa kiilteli sormus. Vihki- tai kihlasormus, eipä niin väliä kumpi. Sormus se oli anyway.
Mies ei lopettanut tuijottelua, kun oli kerran alkuun päässyt. Viinikin saattoi jo hieman vaikuttaa ja tuoda lisää itsevarmuutta. Pitkiä katseita, liian pitkiä varatulta mieheltä. Huomasin hänen katselevan silloinkin, kun hän ei ehkä tajunnut minun huomanneen. Erityisherkkyyden etuja; tiedät varmasti kun joku tuijottaa.
Tilanne sai minut lähinnä surulliseksi. Pystyin hyvin nopeasti keittiöpsykologin tutkinnolla päättelemään, että kotona on jonkin sortin haastetta tai ongelmaa. Jos tuo kyseinen mies olisi mennyt kotiinsa, katsonut vaimoaan samalla intensiteetillä, kuin hän katsoi minua, olisi vaimo luultavasti vastannut jollain tapaa katseeseen. He yhdessä olisivat katsoneet toisiaan ja tulleet nähdyksi. On nimittäin ehkä kaunein asia maailmassa katsoa kumppaniaan ja nähdä hänet, juuri sellaisena kuin hän on. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi. Nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaan ruoho on vihreää siellä missä sitä kastelee! Ja jos oma nurmikko on kuivan ruskeaa, kannattaa ehkä katsoa peiliin. Ei se nurmikko vaihtamalla parane. Uusikin nurmikko kuolee jollei sitä kastele säännöllisesti.
Pitäkää ihmiset huolta parisuhteistanne ennen kuin on liian myöhäistä. Pystyyn kuollutta nurmikkoa on hankala tekohengittää takaisin eloon.
Rakkautta,
Pinja
Olin ravintolassa ystävieni kanssa nautiskelemassa lasillista viiniä, kun huomasin että viereisen pöydän mies tsiigaili mua. Vaihdettiin muutamia katseita, vaikkei hän ihan mun tyyppiä ollutkaan. Kunnes huomasin, että sormessa kiilteli sormus. Vihki- tai kihlasormus, eipä niin väliä kumpi. Sormus se oli anyway.
Mies ei lopettanut tuijottelua, kun oli kerran alkuun päässyt. Viinikin saattoi jo hieman vaikuttaa ja tuoda lisää itsevarmuutta. Pitkiä katseita, liian pitkiä varatulta mieheltä. Huomasin hänen katselevan silloinkin, kun hän ei ehkä tajunnut minun huomanneen. Erityisherkkyyden etuja; tiedät varmasti kun joku tuijottaa.
Tilanne sai minut lähinnä surulliseksi. Pystyin hyvin nopeasti keittiöpsykologin tutkinnolla päättelemään, että kotona on jonkin sortin haastetta tai ongelmaa. Jos tuo kyseinen mies olisi mennyt kotiinsa, katsonut vaimoaan samalla intensiteetillä, kuin hän katsoi minua, olisi vaimo luultavasti vastannut jollain tapaa katseeseen. He yhdessä olisivat katsoneet toisiaan ja tulleet nähdyksi. On nimittäin ehkä kaunein asia maailmassa katsoa kumppaniaan ja nähdä hänet, juuri sellaisena kuin hän on. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi. Nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaan ruoho on vihreää siellä missä sitä kastelee! Ja jos oma nurmikko on kuivan ruskeaa, kannattaa ehkä katsoa peiliin. Ei se nurmikko vaihtamalla parane. Uusikin nurmikko kuolee jollei sitä kastele säännöllisesti.
Pitäkää ihmiset huolta parisuhteistanne ennen kuin on liian myöhäistä. Pystyyn kuollutta nurmikkoa on hankala tekohengittää takaisin eloon.
Rakkautta,
Pinja
tiistai 30. toukokuuta 2017
Voimabiisi
Jokaisella pitäis olla voimabiisi, jonka kuunneltuaan tuntee olonsa supernaiseksi (tai mieheksi).
Mun voimabiisi tällä hetkellä on Mikko Harjun "Sinä riität". Se on kuin ystävän halaus, jonka jälkeen kokee oikeasti riittävänsä juuri tällaisena kuin on. Ihan sama kuinka paha olla. Joskus se herkistää, joskus hymyilyttää, mutta joka kerta saa paremmalle tuulelle.
Sinä riität - Mikko Harju
Istut sohvan nurkassa ja katsot lempileffoja
Ja Notebookin lopussa kyyneleet vierii poskilla
Sunnuntai-illat kotona tuntuu maailmanlopulta kun yli kakskyt vuotiaana joudut yksin nukkumaan
Liian monta tyhjää arpaa eikä yhtään voittoa
Mut mä lupaan
Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi
Lähikaupan kassalla katsot pariskuntia Ja sun ostoskorissa vain yksi purkki maitoa Kaipaat sitä oikeaa joka kosketuksella saa energiat virtaamaan ja sinut täysin sekoomaan
Vain elämää ei todellakaan tää on niin paljon suurempaa Ja mä lupaan
Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi
Ei kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin Kun prinsessat ja prinssit kulkee joka kadun kulmassa
Ei kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin
Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi
Sinä riität
Rakkautta,
Pinja
torstai 25. toukokuuta 2017
Pitkiä kesäöitä odotellessa
Päivitin Instaan kuvan, johon kirjotin "pitkiä kesäöitä odotellessa" ja aloin miettiä, mitä oikeastaan odotan kesältä.
No, niitä kesäöitä tietty! Lämpimissä kesäöissä on jotain niin kutkuttavan romanttista, ettei oo tosikaan. Suomiromantiikka puree kyllä tähän romantikkoon ihan täysillä.
Kesä on mulle aikaa, jolloin voi keventää. Ihan kaikkea. Yleensä ruoka kevenee, vaatekerrasto kevenee, mielikin kevenee. Se hieman takakireä muija kaikkoaa johonkin kesäyöhön ja palaa vasta syksyn tullen. Kesässä, kuoharissa ja jäätelössä on jotain niin kuplivan kutkuttavaa. Koskaan ei voi tietää keneen törmää. Parasta Helsingin kesässä onkin just se, kun ei oo kiire mihinkään ja törmäät johonkin tyyppiin ja lopulta päädyt juttelemaan tunneiksi lasillisen ääressä ja huomaat ajankulun vasta, kun aurinko alkaa hiipiä mailleen. Tai päädyt tuijottelemaan auringonlaskua, ehkäpä jonkun kainalossa. Tai sit yksin. Sekin on ihan jees nimittäin. Tai se tunne, kun upotat varpaat rantahiekkaan ja pistät tanssiksi. Yöllä tai päivällä.
Kesään kuuluu ehdottomasti myös pieni kesäromanssi. Flirttaileva ja kevyen kutkuttava. Yhteiset pyöräretket, luonto, rantahiekka, kainalo ja tuhannet suudelmat. Ihan niinkuin jostain suomileffasta. Tosin mun kohdalla ehkä pienellä espanjatwistillä, kun en ihan blondista suomineidosta mee (kiitos kampaajan ja tumman hiusvärin).
Mä herään eloon keväällä, kun luonto alkaa kukkia. Siis sen jälkeen, kun selviän hengissä siitepölykaudesta. Oon kevään lapsi ja ehkä siksi ponnistan sieltä mullasta kasvien tavoin. Kesä on ehdottomasti mulle elämän parasta aikaa ja yritän joka vuosi oppia säilyttämään sen ilon koko vuoden. Toistaiseksi vähän huonolla menestyksellä, mutta aion sitkeästi yrittää uudelleen.
Pitkiä kesäöitä odotellessa. Toivottavasti törmätään ja nautitaan lasilliset kuohuvaa lämpimässä kesäyössä, kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Kutkuttavan kuplivin terkuin,
Pinja
No, niitä kesäöitä tietty! Lämpimissä kesäöissä on jotain niin kutkuttavan romanttista, ettei oo tosikaan. Suomiromantiikka puree kyllä tähän romantikkoon ihan täysillä.
Kesä on mulle aikaa, jolloin voi keventää. Ihan kaikkea. Yleensä ruoka kevenee, vaatekerrasto kevenee, mielikin kevenee. Se hieman takakireä muija kaikkoaa johonkin kesäyöhön ja palaa vasta syksyn tullen. Kesässä, kuoharissa ja jäätelössä on jotain niin kuplivan kutkuttavaa. Koskaan ei voi tietää keneen törmää. Parasta Helsingin kesässä onkin just se, kun ei oo kiire mihinkään ja törmäät johonkin tyyppiin ja lopulta päädyt juttelemaan tunneiksi lasillisen ääressä ja huomaat ajankulun vasta, kun aurinko alkaa hiipiä mailleen. Tai päädyt tuijottelemaan auringonlaskua, ehkäpä jonkun kainalossa. Tai sit yksin. Sekin on ihan jees nimittäin. Tai se tunne, kun upotat varpaat rantahiekkaan ja pistät tanssiksi. Yöllä tai päivällä.
Kesään kuuluu ehdottomasti myös pieni kesäromanssi. Flirttaileva ja kevyen kutkuttava. Yhteiset pyöräretket, luonto, rantahiekka, kainalo ja tuhannet suudelmat. Ihan niinkuin jostain suomileffasta. Tosin mun kohdalla ehkä pienellä espanjatwistillä, kun en ihan blondista suomineidosta mee (kiitos kampaajan ja tumman hiusvärin).
Mä herään eloon keväällä, kun luonto alkaa kukkia. Siis sen jälkeen, kun selviän hengissä siitepölykaudesta. Oon kevään lapsi ja ehkä siksi ponnistan sieltä mullasta kasvien tavoin. Kesä on ehdottomasti mulle elämän parasta aikaa ja yritän joka vuosi oppia säilyttämään sen ilon koko vuoden. Toistaiseksi vähän huonolla menestyksellä, mutta aion sitkeästi yrittää uudelleen.
Pitkiä kesäöitä odotellessa. Toivottavasti törmätään ja nautitaan lasilliset kuohuvaa lämpimässä kesäyössä, kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Kutkuttavan kuplivin terkuin,
Pinja
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Äitisuhde
Näin äitienpäivänä ajattelin kirjoittaa vähän äitiydestä lähinnä oman äitisuhteeni näkökulmasta. Itse toimin äitinä karvalapselle ja koska kyseessä on suhteellisen tempperamenttinen lapsi, suhteemme on välillä koetuksella. Karvalapsen kasvattaminen eroaa jokseenkin ihmislapsen kasvattamisesta, joten paneudun enemmän oman äitisuhteeni kiemuroihin. Sillä nimittäin on ollut iso osa naiseuteni kehittymisessä.
Minun ja äitini suhde ei alkanut kovin ruusuisesti, sillä äiti kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jota vielä tuolloin ei tunnettu. Tämä sai minut vauvana kääntymään sinne suuntaan, josta pyyteetöntä rakkautta sain, ja niin minusta tuli isin tyttö.(1) Tämä mutkisti entistä enemmän äitisuhdettani. Pikkusiskoni syntyi viisi vuotta minua myöhemmin ja oli alusta asti äidin tyttö. Isi oli nimittäin jo varattu ja näin äiti sai "oman" tytön myös itselleen. Tämä jaottelu luonnollisesti näkyi monella tapaa perheemme arjessa.
Vuodet vieri ja ollessani 15- vuotias, vanhempani erosivat. Valehtelisin, jos väittäisin ettei äidin muutto kriittisen teini-iän aikaan merkinnyt mitään. Siitä huolimatta, että olin isin tyttö, tarvitsin naisen mallia. Isi on tehnyt upean työn minua ja siskoa kasvattaessa ja ansaitsisi jonkin sortin mitallin, mutta eväitä naiseuden ja seksuaalisuuden reppuun ei valitettavasti herunut. Ja etääntyminen äidistä jatkui, tällä kertaa hieman eri tavalla. Minua ero muutti isolla kädellä. Koin suurta tarvetta toimia äitihahmona viisi vuotta nuoremmalle siskolleni, ja tästä holhouksesta on sitten pitänyt myöhemmin opetella pois. Kuka haluaa holhoavan isosiskon, kun on muuttanut jo pois kotoa ja täyttänyt 20 vuotta?
15 ja 17 ikävuoden välillä oli hetki, jolloin majailin äidin luona suhteellisen tiuhaan. Äiti tarjosi pakopaikan kotoa, mutta en silti kokenut että olisimme olleet henkisesti kovin lähellä, vaikka fyysisesti olimmekin.
Vuonna 2007 äitisuhteeni koki ison kolauksen, kun ensimmäinen koirani menehtyi äkillisesti äidin astuessa sen päälle. Äitini siis aiheutti koirani kuoleman, vaikka en asiaa sillä tavalla ajattelekaan. En pystynyt käymään äidin luona hetkeen, sillä asunto muistutti minua tapahtuneesta. Äiti syytti luonnollisesti itseään, enkä halunnut äidin näkevän pahaa oloani ja suruani, joten siirsin oman tuskani taka-alalle aina, kun olin äidin kanssa tekemisissä. Etäännyimme entisestään toisistamme, vaikka en syyttänyt äitiä missään vaiheessa.
Olen viimeisen parin vuoden ajan työstänyt äitisuhdettani omassa päässäni ja oivaltanut monta asiaa. Aiemmin suhteen huonous vain ahdisti ja hiersi, mutta asiaa työstäessä olen oppinut näkemään sen eksyksissä olleen sielun siellä taustalla. Äitini ei saanut tukea äitiyteen omalta äidiltään, eikä sen takia osannut olla paras äiti minulle. Erityisherkkyyttäni ei myöskään tunnistettu lapsuudessani, joka vaikeutti kasvattamista. Olisin vaatinut jollain tasolla erityislapsen tavoin lisähuomiota, mutta koska olin fyysisesti täysin kunnossa, enkä henkisestikään vaikuttanut vajavaiselta, ei erityisyyteeni osattu kiinnittää huomiota.
Koen siis, että äiti on tehnyt kaikkensa niillä eväillä ja tiedoilla, joita on kotoa saanut. Äidin huono äitisuhde oman äitinsä kanssa vain oli käsittelemättä ja koska tukea ei sieltä suunnalta naiseuteen, äitiyteen tai mihinkään muuhunkaan saanut, loi se alitajuisen tavan toimia oman ensimmäisen lapsen, eli minun kanssani. Toki huomaan äidin petranneen toisen lapsen kohdalla; kukaanhan ei ole seppä syntyessään, joten kehitystä on tapahtunut. Äitiyshän aina on kasvun paikka.
Olen onnellinen, etten ole vielä omaa lastani saanut, jolloin olen ehtinyt oivaltaa kaikki nämä asiat, työstää äitisuhdettani ja katkaista kierteen, jonka muuten olisin luultavasti siirtänyt omalle lapselleni.
Äitiys ei ole läpihuutojuttu. Mutta on hyvä muistaa, että äiditkin ovat vain ihmisiä siinä missä me muutkin. Huonon käytöksen, tai rakkauden puutteen taustalla on aina jokin syy. Onneksi maailma muuttuu ja tähän hetkeen kuuluu vahvasti omien sisäisten asioiden työstäminen ja tunteista puhuminen, joten tulevaisuuden lapsilla on varmasti paljon paremmat mahdollisuudet kasvaa tunteiden rikkaudessa ja hyväksynnässä.
Ihanaa äitienpäivää kaikille naisille. Oli sinulla lapsia tai ei, luultavasti olet koskettanut syvästi jotakin ihmistä jollain tasolla tämän ollessa lapsi, tai nuori. Sillä on kauskantoiset vaikutukset. Voit siis hyvillä mielin halata itseäsi hyvästä työstä. Go women!
Pinja
(1) Tämä on täysi olettamus tämän muutaman vuoden työstämisen ja tutkimisen pohjalta keittiöpsykologin tutkinnolla.
Minun ja äitini suhde ei alkanut kovin ruusuisesti, sillä äiti kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jota vielä tuolloin ei tunnettu. Tämä sai minut vauvana kääntymään sinne suuntaan, josta pyyteetöntä rakkautta sain, ja niin minusta tuli isin tyttö.(1) Tämä mutkisti entistä enemmän äitisuhdettani. Pikkusiskoni syntyi viisi vuotta minua myöhemmin ja oli alusta asti äidin tyttö. Isi oli nimittäin jo varattu ja näin äiti sai "oman" tytön myös itselleen. Tämä jaottelu luonnollisesti näkyi monella tapaa perheemme arjessa.
Vuodet vieri ja ollessani 15- vuotias, vanhempani erosivat. Valehtelisin, jos väittäisin ettei äidin muutto kriittisen teini-iän aikaan merkinnyt mitään. Siitä huolimatta, että olin isin tyttö, tarvitsin naisen mallia. Isi on tehnyt upean työn minua ja siskoa kasvattaessa ja ansaitsisi jonkin sortin mitallin, mutta eväitä naiseuden ja seksuaalisuuden reppuun ei valitettavasti herunut. Ja etääntyminen äidistä jatkui, tällä kertaa hieman eri tavalla. Minua ero muutti isolla kädellä. Koin suurta tarvetta toimia äitihahmona viisi vuotta nuoremmalle siskolleni, ja tästä holhouksesta on sitten pitänyt myöhemmin opetella pois. Kuka haluaa holhoavan isosiskon, kun on muuttanut jo pois kotoa ja täyttänyt 20 vuotta?
15 ja 17 ikävuoden välillä oli hetki, jolloin majailin äidin luona suhteellisen tiuhaan. Äiti tarjosi pakopaikan kotoa, mutta en silti kokenut että olisimme olleet henkisesti kovin lähellä, vaikka fyysisesti olimmekin.
Vuonna 2007 äitisuhteeni koki ison kolauksen, kun ensimmäinen koirani menehtyi äkillisesti äidin astuessa sen päälle. Äitini siis aiheutti koirani kuoleman, vaikka en asiaa sillä tavalla ajattelekaan. En pystynyt käymään äidin luona hetkeen, sillä asunto muistutti minua tapahtuneesta. Äiti syytti luonnollisesti itseään, enkä halunnut äidin näkevän pahaa oloani ja suruani, joten siirsin oman tuskani taka-alalle aina, kun olin äidin kanssa tekemisissä. Etäännyimme entisestään toisistamme, vaikka en syyttänyt äitiä missään vaiheessa.
Olen viimeisen parin vuoden ajan työstänyt äitisuhdettani omassa päässäni ja oivaltanut monta asiaa. Aiemmin suhteen huonous vain ahdisti ja hiersi, mutta asiaa työstäessä olen oppinut näkemään sen eksyksissä olleen sielun siellä taustalla. Äitini ei saanut tukea äitiyteen omalta äidiltään, eikä sen takia osannut olla paras äiti minulle. Erityisherkkyyttäni ei myöskään tunnistettu lapsuudessani, joka vaikeutti kasvattamista. Olisin vaatinut jollain tasolla erityislapsen tavoin lisähuomiota, mutta koska olin fyysisesti täysin kunnossa, enkä henkisestikään vaikuttanut vajavaiselta, ei erityisyyteeni osattu kiinnittää huomiota.
Koen siis, että äiti on tehnyt kaikkensa niillä eväillä ja tiedoilla, joita on kotoa saanut. Äidin huono äitisuhde oman äitinsä kanssa vain oli käsittelemättä ja koska tukea ei sieltä suunnalta naiseuteen, äitiyteen tai mihinkään muuhunkaan saanut, loi se alitajuisen tavan toimia oman ensimmäisen lapsen, eli minun kanssani. Toki huomaan äidin petranneen toisen lapsen kohdalla; kukaanhan ei ole seppä syntyessään, joten kehitystä on tapahtunut. Äitiyshän aina on kasvun paikka.
Olen onnellinen, etten ole vielä omaa lastani saanut, jolloin olen ehtinyt oivaltaa kaikki nämä asiat, työstää äitisuhdettani ja katkaista kierteen, jonka muuten olisin luultavasti siirtänyt omalle lapselleni.
Äitiys ei ole läpihuutojuttu. Mutta on hyvä muistaa, että äiditkin ovat vain ihmisiä siinä missä me muutkin. Huonon käytöksen, tai rakkauden puutteen taustalla on aina jokin syy. Onneksi maailma muuttuu ja tähän hetkeen kuuluu vahvasti omien sisäisten asioiden työstäminen ja tunteista puhuminen, joten tulevaisuuden lapsilla on varmasti paljon paremmat mahdollisuudet kasvaa tunteiden rikkaudessa ja hyväksynnässä.
Ihanaa äitienpäivää kaikille naisille. Oli sinulla lapsia tai ei, luultavasti olet koskettanut syvästi jotakin ihmistä jollain tasolla tämän ollessa lapsi, tai nuori. Sillä on kauskantoiset vaikutukset. Voit siis hyvillä mielin halata itseäsi hyvästä työstä. Go women!
Pinja
(1) Tämä on täysi olettamus tämän muutaman vuoden työstämisen ja tutkimisen pohjalta keittiöpsykologin tutkinnolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)