Muutama sana erityisherkkyydestä

Erityisherkkyys alkaa olla nykyään jo tunnetumpi käsite, mutta edelleenkään kaikki eivät tiedä mitä erityisherkkyys tarkoittaa.

En pidä siitä, kun erityisherkät leimataan vaikeiksi. Jopa jotkut erityisherkät itse tuovat asian esiin vain negatiivisessa valossa. Erityisherkkyys ei ole sairaus, vaan aistiärsykeherkkyys, joka parhaimmillaan on elämää rikastuttava piirre. Itselleni oli aikanaan todella iso helpotus, kun sain kaikelle sille nimen, mitä koin. Pohdin miksi niin monet kokevat erityisherkkyyden taakkana ja tajusin, että itse olen muokannut oman arkeni erityisherkkyyttä silmällä pitäen itselleni sopivaksi, pehmeäksi.

Olen valinnut asuinpaikan joka on lähellä metsää, kodin jossa ei ole suoraa valoa vaan sen sijaan jouluvaloja tai yksittäisiä pöytävalaisimia, työn joka mahdollistaa myöhäiset aamut, ainakin ajoittain, itselleni sopivia harrastuksia joista saan voimaa; hyvä esimerkki on päivittäinen jooga. Lisäksi olen kerännyt rakastavan ja pehmeän ystäväpiirin ympärilleni, jossa ihmiset osoittavat välittämistä halaamalla. Halaan lähes päivittäin ja se on mielestäni todella iso voimavara elämässä.

Erityisherkän tulee ymmärtää, ettei hän voi yrittää elää normaalin rytmin mukaan, vaan hänen pitää luoda oma rytminsä. Pehmeämpi, sallivampi, rauhallisempi rytmi.

Huomasin tämän kantapään kautta lauantaina, kun heräsin normaalia aiemmin töihin, lähdin kiireellä. Ja tultuani keikalta, sain lähteä melkein heti toiselle keikalle, taas kiireellä. Söin lennossa. Kello ei ollut edes kahta iltapäivällä, kun olin jo aivan poikki. Tällaisia päiviä varten minulla on kunnon vitamiinit. Erityisherkkä tarvitsee runsaan määrän mineraaleja palautuakseen edes normaalin päivän ärsykkeistä. Mikäli palautumista ei tapahdu yön aikana, rasitus kasaantuu. Itse en voi nipistää yöunista ja palautumisesta yhtä yötä enempää, enkä mielelläni oikein sitäkään. Joskus on kuitenkin pakko.

Elämässä on kyse kuitenkin pääasiassa omista valinnoista. Ei tarvitse kirota geneettisesti periytyvää herkkyyttää ja muuttaa keskelle metsää, yksin, sillä piirteitä eristyksestä voi tuoda ihan normaaliin kaupunkiarkeen. Tärkeintä on tehdä omasta kodista pehmeä pesä, johon käpertyä aistiärsykkeiltä karkuun.

Erityisherkkyys vaatii itsensä tuntemista. Se vaatii tutustumista itseensä ja tarpeisiinsa, sallivasti, omat haasteet tiedostaen. Erityisherkkä, joka tuntee itsensä ja näkee maailman positiivisten lasien läpi, pystyy elämään samanlaista elämää kuin muutkin, ainakin melkein, ja sehän riittää. ;) Tosin erityisherkkä haistaa, maistaa ja aistii tavoilla, joista tavikset voivat vain haaveilla, ja siinä piilee mielestäni koko jutun ydin; elämän rikkaus.

Rakkautta,

Pinja

Mitä jos?

Näin tänään nuoria, juuri koulunsa hetki sitten päättäneitä, jotka olivat saaneet opiskelupaikan ensiyrittämällä ja yllättäneet siinä samalla hieman itsensäkin.

Koko elämä edessä, mietin. Kaikki ne isot valinnat vielä tekemättä. Väkisinkin pohdin sitä, millaisia valintoja itse tekisin, jos tietäisin sen mitä tänä päivänä tiedän. Monia asioita en vaihtaisi, koska tiedän niiden olleen äärettömän tärkeitä tällä oppien polulla. Enkä ole katkerakaan. Joitain asioita kuitenkin tekisin toisin. Eläisin enemmän. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että on myöhäistä.

Mutta silloin kun itse olin heidän kengissään, olin vähän arka. En uskaltanut. Olen aina tehnyt asiat omalla tavallani ja ollut vähän vastarannan kiiski, mutta isojen, elämää mullistavien asioiden kohdalla olen ollut hieman nössykkä. Eikä se haittaa. Jokainenhan on sellainen kuin on ja oma polku on rämmittävä.

Väkisinkin silti uppoudun ajatuksiin, mitä jos? Entäpä, jos saisin nyt uuden mahdollisuuden, kaikella tällä elämänkokemuksella ja palaisin aikaan ennen pitkiä parisuhteita, koiraa.. Mitkä askeleet ottaisin?


Mitä sinä muuttaisit?




Rakkautta,
Pinja

Miksi muutos pelottaa?

Pohdiskelin tässä ihmisten pelkoa muutosta kohtaan. Me kaikki pelkäämme jossain vaiheessa elämää, näin uskaltaisin väittää. Tällä kertaa pelko ei ollut omaani, mutta kosketti minua voimakkaasti välillisesti, joten pääsin näkemään pelkoa hieman toisesta näkökulmasta.

Muutos pelottaa, koska ihmiset keskittyvät panikoimaan niitä asioita, joista joutuvat, oletettavasti, luopumaan. Sanon oletettavasti, koska eihän kukaan tiedä varmasti, mistä oikeasti joutuu luopumaan. Muutosta ei tietenkään tapahdu, jollei jostain luovu. Usein kuitenkin käy niin, että luopuminen koskettaa hyvin pientä osaa asioista ja niiden tilalle saa jotain paljon parempaa. Myöhemmin ei edes välttämättä muista mistä luopui.

Otan tarkasteluun nyt parisuhteen. Kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ja välillä on vahvaa kemiaa, saattaa toinen pelätä suhteen vakavoitumista. Usein päällimmäinen pelko liittyy oman vapauden menetykseen. On vaivalla saavuttanut tietyn tilan omassa itsessään, on vapaa tulemaan ja menemään niinkuin haluaa, ja sitten omasta ajasta pitäisi antaa toiselle. Tässä kohtaa pelon pyörteeseen tupsahtavat entiset suhteet ja epäonnistumiset. Miettii, miten ne edellisetkin puolisot veivät kaiken vapauden ja yhtäkkiä olikin pallo jalassa. Oletetaan, että tämä uusi on samanlainen, kuin kaikki edelliset, ja siinä kohtaa mennään metsään. Eihän sitä voi oikeasti tietää! Ja niin on sabotoitu hyvä juttu pelolla ennen, kuin tarina ehtii kunnolla edes alkaa.

Ihminen on mukavuudenhaluinen, eikä halua luopua saavutetuista eduista. Tästä syystä esimerkiksi huonosta parisuhteesta lähteminen on niin vaikeaa. On mukavaa, kun kotona on joku odottamassa, vaikka homma vähän hiertääkin. On mukavaa, kun toinen luo turvaa, eikä tarvitse pärjätä yksin. On myös ihanaa, kun ei tarvitse heittäytyä tyhjän päälle ja kohdata pelkojaan ja haasteitaan. Voi lillua mukavuuden pilvenhattaralla ilman kivuliasta kasvua.

Kehotan kaikkia hyppäämään täysillä syvään päähän, vaikka vähän pelottaakin. Omasta puolestani voin ainakin sanoa, että henkiin olen jäänyt. Ja lopulta saanut enemmän, kuin mistä olen joutunut luopumaan.



Aurinkoa ja rakkautta pelosta huolimatta,

Pinja

Voimabiisi

Jokaisella pitäis olla voimabiisi, jonka kuunneltuaan tuntee olonsa supernaiseksi (tai mieheksi).

Mun voimabiisi tällä hetkellä on Mikko Harjun "Sinä riität". Se on kuin ystävän halaus, jonka jälkeen kokee oikeasti riittävänsä juuri tällaisena kuin on. Ihan sama kuinka paha olla. Joskus se herkistää, joskus hymyilyttää, mutta joka kerta saa paremmalle tuulelle.

Sinä riität - Mikko Harju

Istut sohvan nurkassa ja katsot lempileffoja
Ja Notebookin lopussa kyyneleet vierii poskilla
Sunnuntai-illat kotona tuntuu maailmanlopulta kun yli kakskyt vuotiaana joudut yksin nukkumaan
Liian monta tyhjää arpaa eikä yhtään voittoa

Mut mä lupaan
Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi

Lähikaupan kassalla katsot pariskuntia Ja sun ostoskorissa vain yksi purkki maitoa Kaipaat sitä oikeaa joka kosketuksella saa energiat virtaamaan ja sinut täysin sekoomaan
Vain elämää ei todellakaan tää on niin paljon suurempaa Ja mä lupaan

Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi

Ei kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin Kun prinsessat ja prinssit kulkee joka kadun kulmassa
Ei kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin

Sinä riität, sinä riität olet kaunis juuri noin Ja sä löydät vielä jonkun joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität olet täydellinen noin Aurinko nousee, aurinko laskee mut hymys aina loistaa voi

Sinä riität

Rakkautta,
Pinja

Pitkiä kesäöitä odotellessa

Päivitin Instaan kuvan, johon kirjotin "pitkiä kesäöitä odotellessa" ja aloin miettiä, mitä oikeastaan odotan kesältä.

No, niitä kesäöitä tietty! Lämpimissä kesäöissä on jotain niin kutkuttavan romanttista, ettei oo tosikaan. Suomiromantiikka puree kyllä tähän romantikkoon ihan täysillä.

Kesä on mulle aikaa, jolloin voi keventää. Ihan kaikkea. Yleensä ruoka kevenee, vaatekerrasto kevenee, mielikin kevenee. Se hieman takakireä muija kaikkoaa johonkin kesäyöhön ja palaa vasta syksyn tullen. Kesässä, kuoharissa ja jäätelössä on jotain niin kuplivan kutkuttavaa. Koskaan ei voi tietää keneen törmää. Parasta Helsingin kesässä onkin just se, kun ei oo kiire mihinkään ja törmäät johonkin tyyppiin ja lopulta päädyt juttelemaan tunneiksi lasillisen ääressä ja huomaat ajankulun vasta, kun aurinko alkaa hiipiä mailleen. Tai päädyt tuijottelemaan auringonlaskua, ehkäpä jonkun kainalossa. Tai sit yksin. Sekin on ihan jees nimittäin. Tai se tunne, kun upotat varpaat rantahiekkaan ja pistät tanssiksi. Yöllä tai päivällä.

Kesään kuuluu ehdottomasti myös pieni kesäromanssi. Flirttaileva ja kevyen kutkuttava. Yhteiset pyöräretket, luonto, rantahiekka, kainalo ja tuhannet suudelmat. Ihan niinkuin jostain suomileffasta. Tosin mun kohdalla ehkä pienellä espanjatwistillä, kun en ihan blondista suomineidosta mee (kiitos kampaajan ja tumman hiusvärin).

Mä herään eloon keväällä, kun luonto alkaa kukkia. Siis sen jälkeen, kun selviän hengissä siitepölykaudesta. Oon kevään lapsi ja ehkä siksi ponnistan sieltä mullasta kasvien tavoin. Kesä on ehdottomasti mulle elämän parasta aikaa ja yritän joka vuosi oppia säilyttämään sen ilon koko vuoden. Toistaiseksi vähän huonolla menestyksellä, mutta aion sitkeästi yrittää uudelleen.

Pitkiä kesäöitä odotellessa. Toivottavasti törmätään ja nautitaan lasilliset kuohuvaa lämpimässä kesäyössä, kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään.


Kutkuttavan kuplivin terkuin,

Pinja