Naiseuden matka

Tämä kolmevuotinen naiseuden matka on opettanut joka päivä jotain uutta, eikä edelleenkään lakkaa hämmästyttämästä. Oikeastaan koko elämä on naiseuden matka, mutta olen viimeiset kolme vuotta käyttänyt aiemmin pieleen menneiden asioiden korjaamiseen ja naiseuden etsimiseen.

Kolme vuotta sitten lähdin keräämään naiseuttani pitkin maailmaa, pala palalta. Tuolloin en sitä tosin tajunnut. Bali, Malaga, Kapkaupunki, ja viimeisimpänä Monaco. Mun naiseus tuntuu olevan aika kansainvälistä sorttia ja tykkää kovasti tanssia. Viimeisen palan omasta Jumalattarestani löysin Monacosta. Siellä se nautiskeli champanjaa viiden tähden hotellissa. Go figure. Jotenkin ei yllätä yhtään, kun katsoo matkaa täältä taaksepäin. Se Monacon nainen tietää oman arvonsa. Tämä nainen minussa tietää oman arvonsa. Ei myöskään yhtään yllätä, että viimeisin pala, jonka löydän liittyy vahvasti itsensä arvostamiseen ja oman arvon tuntemiseen. Sen kanssa olen tehnyt ehkä eniten töitä.

Tästä on nyt kuukauden verran aikaa, kun löysin viimeisen palasen ja tunsin itseni kokonaiseksi. Mahtava tunne, voin kertoa. Mutta.. Eipä matka päättynytkään siihen. Ensimmäisen viikon jälkeen suomen energia iski kovaa, eikä täällä kukaan kohdellutkaan sillä tavoin, kuin arvolleni oli mielestäni sopivaa. Ihmiset eivät olleet maagisesti muuttuneet matkani aikana. Ei, täällä ei edelleenkään kukaan pitänyt ovea auki, ja vielä vähemmän kutsuttiin nimellä 'madame'. Tuntui, että olin epäonnistunut.

Taiteilin kuin trapetsitaiteilija, jotta saisin pidettyä jumalatar-energian hyppysissäni. Pelkäsin sen valahtavan sormien läpi hetkenä minä hyvänsä. Oivalsin, että tätäkin asiaa pitää opetella, ihan samalla tavoin, kuin mitä tahansa uutta asiaa. Ei mikään asia muutu rutiiniksi yhdessä yössä.

Olen nyt muutaman viikon harjoitellut ja tämä alkaa sujumaan. Sittemmin tajusin myös sen, että naiseushan on jatkuvassa muutoksessa. Jonain päivänä menen naimisiin ja otan itselleni uuden sukunimen, miehen sukunimen. Naiseuden kriisille oivallinen paikka. Toivottavasti saan myös kokea äitiyden. Taas uusi naiseuden kriisin mahdollisuus. Naisena oleminen tuntuu siis olevan jatkuvaa itsensä uudelleen löytämistä, mutta uskon, että kun sen on kerran tehnyt kunnolla ja perusteellisesti, tietää seuraavalla kerralla mistä etsiä. Vaikka sieltä Monacosta.

Tänään opin myös sen, että meillä kaikilla on haavoja. Mikäli rakennat muurin suojaksi, annat itsellesi tavallaan puudutuksen, jotta haavoihin ei satu, mutta siellä ne ovat silti. Vanhat haavat hyvin hoidettuna muuttuvat kauniiksi arviksi. Ole ylpeä jokaisesta säröstä ja arvesta, ne kertovat tarinaa sinusta ja elämästäsi. Ne tekevät sinusta mielenkiintoisen. Mutta älä peitä avohaavaa. Suojaa se ennemmin rakkaudella, hyväksyen ja jonain päivänä saat nähdä miten haava on kasvanut umpeen ja jäljellä on tuskin huomattava, kaunis arpi. Ja muista, että olet täydellinen juuri tuollaisena, sopivan epätäydellisenä!




Rakkautta,

Pinja

Kolmas(sadas) kerta toden sanoo!

Kuinkahan monta kertaa olen oikeasti aloittanut blogin? Omassa mielessäni vielä aika paljon useammin kuin oikeassa elämässä. Viimeksi jo ajattelin, että tästä tämä lähtee, mutta sitten elämä saapui mukaan kuvioon. Oli vuosi 2016, joka vaati jokaisen energiapisaran vain hengissä pysymiseen. Samalla takaraivoon tuli jyskyttämään tyyppi nimeltä ’pakko’. Olihan minulla hieno, maksettu blogialusta, niin kyllähän sitä tekstiäkin olisi pitänyt syntyä, eikö vaan? Useimmat varmasti tietää, että pakko tappaa käytännössä kaiken inspiraation. Ja niin kävi myös minulle.

Päätin nyt siis yrittää jälleen kerran uudelleen. Edelleen kamppailen sen asian kanssa, että valokuvaajalla pitäisi olla hienoja kuvia blogissaan, mutta yritän olla itselleni armollinen ja aloittaa tekstillä, sensuroimatta. Tekstiä nimittäin tuntuu olevan ihan jaettavaksi asti. Siis sen lisäksi, että kirjoitan päivittäin päiväkirjaa ja ahdistelen lähimpiä ystäviäni ääniviesteillä. Ja koska paras ystäväni tuntuu olevan sitä mieltä, että minulla on viisaita ajatuksia, ainakin ajoittain, tuumin että ehkä niitä olisi hyvä jakaa myös ulkopuolelle siltä varalta, että joku saa niistä ajatuksia itselleen.

Päätin alkuun pitää blogin salaisena, ihan vain siksi, etten sensuroisi mitään. Sittemmin kuitenkin blogialustaa muokatessani huomasin, miten hankalaksi se tekee asiat, joten päädyin vain elämään toivossa, ettei tätä kukaan löydä! Vaatii nimittäin käsittämättömän paljon rohkeutta olla sydän täysin auki. Turpaan on tullut niin monta kertaa, että vaatii hieman harjoittelua pitää sydän avoinna joka ikinen hetki, olla juuri sellainen kuin on. Ja puhua asioista ääneen.

Tervetuloa kurkistamaan pääni sisälle. Naiseuden kipuiluihin ja henkiseen kasvuun, seksuaalisuuden kukkaan puhkeamiseen, jumalattaren esiintuomiseen, kaikkeen siihen mitä naiseuteen kuuluu. Toivon, että tekstit herättävät pohdintaa ja saat uusia näkökulmia, joita peilata omaan elämääsi. Näkökulmia nimenomaan, totuuksia minulla ei nimittäin ole. Nämä ovat totuuksia ainoastaan minulle, juuri tässä hetkessä. Jaetaan ajatuksia ja kasvetaan yhdessä.


Rakkautta ja valoa,

Pinja